sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Vanhasta neulepaidasta suloinen käsilaukku

Kierrätyskeskuksesta tarttui mukaan 1,5 €:lla miesten puuvillaneule. Tovin sen kanssa ihmettelin, mutta tulin siihen tulokseen, että siitäpä tulisi oikein söötti käsilaukku. Ja niinhän siitä sitten lopulta tulikin! Paidasta jäi vielä hihat ja kaulus yli ja jossain vaiheessa pääsee niitäkin ihmettelemään :)


Käsilaukku vanhasta neulepaidasta



Kierrätyskeskuksesta miesten puuvillaneule 1,5 €:lla

Käänsin neuleen ympäri ja ompelin sauman heti tuon kauluksen alapuolelle. Leikkasin yläosan pois. Neuleen kanssa työskenneltäessä kannattaa ehdottomasti ommella ennen leikkaamista ja minä vielä varmuuden vuoksi ompelin kahteen kertaan, että ei ainakaan pääsisi purkautumaan. Laukussa paita siis kääntyi ympäri ja tuo helma onkin laukun yläreuna. Leikkasin vuorin valmistunutta laukkuosaa mallina käyttäen ja ompelin sen. Kiinnitin vuorin käsin ompelemalla laukun yläreunaan.


Vuori ja päällinen, vuori on aika suurpiirteisesti leikattu ja ommeltu. Kuvaamisen jälkeen vielä silitin vuorin yläreunaan taitteen, jonka mukaan se oli helppo ommella käsin kiinni päälliosaan.

Valmis laukku
Lisäsin joustinneuleen ja palmikkoneuleen rajakohtaan satiininauhan kiristysnyöriksi. Jotta vuori pysyisi kuosissaan nauhaa kiristettäessä ompelin nauhan lähettyviltä muutamasta kohdasta vuorin ja päällisen kiinni toisiinsa.

Laukku sisäpuolelta

Olkahihnat mietityttivät pitkään ja en meinannut millään keksiä, että mistä ne tekisin. Testailin kaiken maailman valmiita virityksia, farkkua ja ties mitä, mutta mikään ei näyttänyt hyvältä. Lopullinen ratkaisu onkin sitten astetta luovempi, sillä nämä olkahihnat on tehty vanhasta sähköjohdosta! Leikkasin pätkät rikkinäisestä jatkojohdosta ja virkkasin neuleesta purettua lankaa johdonpätkien päälle. Porasin johtojen päihin pari reikää pienellä poranterällä, joista sitten ompelin kahvat kiinni laukkuun. Lopuksi vielä ompelin neuleen langalla valkoiset johdonpäät piiloon.

Ja taas on yksi ihana uusi laukku lisää kokoelmaan :)

3 kommenttia :

  1. On kyl hauskasti suunniteltu, tykkään.

    VastaaPoista
  2. Onpas tosi kiva ja onnistunut laukku! Mäkin olen tehnyt kerran miesten puserosta kassin:http://amria2.vuodatus.net/lue/2015/01/kierratyshaaste-kassi

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!