lauantai 5. maaliskuuta 2016

Kallax-hyllykkö jaloilla

En tiedä olenko tullut aiemmin maininneeksi, mutta minä rakastan IKEAa kyllä ihan ylettömästi! :D Ja melkein kaikki huonekalut onkin sieltä. Uusimpana tulokkaana on tämä Kallax-hyllykkö, jonka hankin tuomaan vierashuoneeseen vähän lisää säilytystilaa kirjoille ja muutenkin piristämään huoneen ilmettä. En kuitenkaan innostunut hirveästi ajatuksesta sijoittaa hyllykkö lattialle, joten jalat piti keksiä jostakin (ja osaapas huonekalujalat muuten olla kalliita!).

Lopulta löysin Bilteman valikoimasta jalat, joissa hinta ja ulkonäkö kohtasivat minun tyylitajun. Jalat olivat kappaleelta 2,99 € (tuotenumero 865402, 150 mm korkeat) ja hyllykkö 39 €, joten yhteishinnaksi tuli 56,94 €. Neljäkin jalkaa varmaan olisi riittänyt, mutta halusin hyllyköstä tukevan, jos sitä vaikka joskus tuleekin käytettyä penkkinä.


Minusta hyllykkö näyttää heti paljon kivemmalta, kun se ei makaa lattialla. Ihan en ehtinyt kuvaa varten saada kaikkia tavaroita kohdilleen! Ja ainakin noista tauluista on tulossa piakkoin oma postauksensa.


Mallasin ensin jalan kohdilleen ja piirsin ruuvien kohtiin lyijykynällä merkit. Otin jalan pois ja tein ruuvilla aloitusreiät helpottamaan varsinaista ruuvausta. Hyvin nämä meni käsipelilläkin, kun en viitsinyt kaivella akkuporakonetta tämän takia :) Kiinnitin jalat sentin päähän hyllyn reunasta, ettei ruuvatessa hyllykön reuna vaan pääsisi murtumaan.

Keskimmäiset jalat oli himpun hankalampi saada kohdilleen ja siksi ne jäivätkin viimeiseksi :) Mittailemalla tarkkaan nekin kuitenkin löysivät paikkansa melko vaivattomasti.

Ja kaikki jalat paikallaan! Näissä Bilteman jaloissa on myös pientä säätövaraa epätasaisilla pinnoilla käyttämistä varten.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!