lauantai 4. heinäkuuta 2015

Virkattu meikkipussi

Huh hellettä! Eihän tässä ole oikein ehtinyt edes käsityöhommia puuhailemaan, kun keli on ollut niin mahdottoman ihana! Mutta onnistuinpa saamaan kuitenkin tämän virkatun meikkipussukan valmiiksi (ja työn alla on kyllä taas tuhat ja yksi projektia, tuleneeko valmista koskaan). Kuvat ei kyllä anna oikeutta tuon langan uskomattoman ihanalle värille (taisin tässä äskettäin hehkuttaakin, että tämä on ehdottomasti mun lempiväri). Virkatun neliön ohje löytyy täältä: Crochet Square Pattern and Photo Tutorial.

Ihana meikkipussi virkatuista neliöistä, vuorilla ja vetoketjulla.

Lanka oli minulla melkoisen ohkaista puuvilla-bambu-sekoitelankaa, joten neliötkin ovat varsin pieniä. Paksummalla langalla neliöistä luonnollisesti tulee isompia :) Neliöt on kiinnitetty toisiinsa kulmista ja keskikohdasta työn edetessä.

Ensimmäistä kertaa tein tämmöstä pussukkaa ja harmillisesti vuorista tuli himpun liian iso ja virkatut kuviot joutuvat venymään hiukan enemmän kuin olisin halunnut. Olisin myös halunnut vuorista vaaleansinisen, mutta kaikki minun vaaleansiniset kankaat olikin niin pieniä palasia, että ei onnistunut (selvästi siis IKEA reissu tiedossa..).

Toinen samanlainen pussukka on jo tekeillä ja siihen sitten korjaan kaikki jutut, mitkä jäi harmittamaan tän ekan kanssa!


5 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Minustakin tuosta tuli aikasta söpö :)

      Poista
  2. Aivan ihana! Ja todella kauniit neliöt, noita täytyy kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ovat muuten tosi helppoja, yhden tekemiseen meni n. 10 minuuttia!

      Poista

Kiitos viestistäsi!